Keittiöiden standardi nousee 1920-luvulla. Hanoista tulee yleensä sekä lämmintä että kylmää vettä. Keittiöihin alkaa ilmestyä oikeita jääkaappeja, ja marmoriset työtasot sekä keittiön kaapit ovat tehdasvalmisteisia. 1920-luvulla omakotitalojen ja kaupunkiasuntojen keittiöt alkavat olla helpommin käytettäviä, ja niiden pinnat suunnitellaan käyttäjän, eli talon emännän, tarpeiden mukaan. Tällöin keittiöiden yläkaapit yleistyvät, mutta niiden standardoitu muoto viivästyy vielä. Keittiöiden koko pienenee suhteellisesti, ja nyt otetaan käyttöön keittonurkkaus. Keittiötilan pienentyminen johtuu puolivalmiiden elintarvikkeiden yleistymisestä ja siitä, että emäntä viettää yhä vähemmän aikaa keittiössä.

Sisustus on valmistettu massiivipuusta, mutta vuosikymmenen tyylin mukaisesti sen profiilit ovat yksinkertaisempia. Vaaleat keittiöt ovat yhä suositumpia, mieluiten beige- tai vaaleankeltaisissa sävyissä ja kiiltävällä linoleumivärillä. Seinien laatat ovat kooltaan pienempiä ja suuntautuvat kohti sileitä neliönmuotoisia laattoja. Laatat asennetaan usein saumattomasti reunasta reunaan. 

1920-luvun laatikoissa käytetään kulhojen muotoiset nikkelöidyt vetokahvat.

1920-luvulla alettiin suunnitella asuntoja ja omakotitaloja, joissa oli vesiklosetti ja kylpyhuone, usein erillisinä tiloina. Todennäköisesti HSB:n Sven Wallander vaikutti siihen, että kylpyhuone tuli yleisesti käyttöön, koska hän katsoi, että kylpyhuoneen tulisi kuulua asuntojen vakiovarustukseen. Kesti kuitenkin kauan, ennen kuin kylpyhuoneesta tuli vakiovaruste ruotsalaisissa asunnoissa.

Kylpyhuoneissa on erilliset kylpyammeet, joiden muotoilu on yhä yksinkertaisempaa. Seinät ja lattiat on yleensä suojattu vedeltä laatoilla. Suosittuja ovat valkoiset laatat sekä tummanpunaiset, tummansiniset tai vihreät laatat. Kaikki putkistot ovat näkyvillä, ja 1920-luvun loppuun asti wc:t korkealla huuhtelulla.